Suvireis Daphnell 1935


Hyvä ystvä,

Eoroopas 30-luvu alus jyllänn lama ei olluk kokonas siutett viäl vuann 1935, vaikk tilane oliki jo rahdu verram betrandunn. Lama kuritt yldylit rahamarkknoi, ja nii olle Itämere frahdejakki. Saksas, Tanskas ja Ruattis piisas jäll raha talottem bykämisse, ja ne olivakki ostann helvoltta suure määrä sahattu ja veistetty kupiikki Suamest. Merifrahditte hinna eiväk kyll ollu merkilissi ja niuki nauki nek kustansiva laeva ylöspido, jos ai stääkä.

Rauma laevoist osa ol merell, ja osa ol alasrikatuin haminas. Uudengaupungi laeva oliva muutma vuatt aikasemi myytt pankroti jälkke Maarjahaminaha, ja sen tähde merimiästen dyäpaika olivak kive all. Niihi aikoihin Turus ol jongungaldane merimiäste mönsträyskonttuur, mutt se toimis jämtt redaritte ja heijä ehdottes jälkke. Merimiäs-Unjoon ol kyll jo krundatt, mutt sen voima ol melkke olematoine.

Vuade 1935 huhtkuus tämä jutu skriivaja mönsträtti matruusiks Turun gonttuuris Halikklaisse muuttorseillaev Daphnehe. Asti ol rakenett vuann 1920 Landskronassa, Etel-Ruattis. Laev ol tammest pykätt, ja oliki jämtt tyrneväs alos. Ens alkkuhu sill ol kronatt Ruattin, Tanska ja Saksa vessi, mutt se ol joutunn niihi aikoihim bualmitte haverihi. Laeva reedamine ol tullu niin dyyriks, ett redar joodus myymä alokses, ja sillails se sitt päädys suamlaisten gässihi.

Ko me läksi liikkeell Daphnen gans Halikolahdest, ni ensmäitteks me menttim Paraisill Mustfinnö varvill. Laeva ulkpohi skrapatti, puale siit triivatti, ja sitt se suditti Hempel’s Patent-pohimaalill. Näitten doimette jälkke pohi ol kom baumbalk. Paraisild mes seilasin Turkkuhu lastamam blankku, ko ol meining viäd Barnhysviiki sahallt Tukholmaha. Ruattireis luanas aikast tavallf faartevasten, gon geli ol oikke fiin ja sopevaine molemppi suunttihi. Ruattis ol siihe aikkahan gaikkitte sänditte ja provjanditte hinna iso jouko helvommak ko Suames. Tott maar, mes siäld teingi ostoksi ja sain drokattu net tulli silmätte siutte. Sändik ko myys Suamem bualell, niin glein flombuukk paksenus nätiste.

Ruattireisu jälkke mes seilasi muutma frahdi Suamen gusteill, ja yks niist ol goivhalklasti Merikarvjald Turkkuhu. Niitte jälkke mes sai suure lautlasti Hakkala sahald Ruattihi fyärättäväks, tällk kertta Västeråsin gaupunkkihi, Mälar-järve länsrannall. Suvi ol juur kaunemillas, go mes seilasi Mälar-järven gränni pisi. Reiti varrell ol fiinei saarei misä sireenitte, omembuitte ja gastanjapuskatten gukostus ol kaikkem barhamillas. Västeråsis mek kuuli, ett mes saadais katupikilast Nynäshamnist Turkkuhu fyärättäväks. Reis luanas oikke hyvi, ja tälläkkin gertta mes sain dulli siutte eine oma lastiki Suamehe. Kom bikilast ol lossatt Turus ja uutt lasti ei ollut tiados, ni aik käytetti laeva reedamisse. Aloksen gylje ja reeling suditti uutte uskohon, däkk tervatti, ändrätti riki ja paikatti seilei.

Ko me oli aikan reedann alost, ni mes saingi vähä merkilise frahdi. Turkkuhu ol juur tullus suur norjalaine muuttorlaev Argenttiinast, ja siin ol lastinp puffelinahkoi. Daphne saiki niit täöde lasti Viipurihi fyärättäväks. Stää lasti oliki ilkki hantteerat ja ulo krääs ol siätämätöine suvilämmjäll. Nahkois kuhis madoi, vaikk ne olivakki sualatt salpiatarill. Viipuris nahkap puretti hamingraanatte suuri jassikoihi. Lossamise jälkke alko laevas kauhi skuuraminen, go mädäntynnk krääs ol nii jumalatoine. Kaks kertta alokse ruum skuuratti soodavedell, mutt krääs ei siit hualimat lähtenn mihenkkä.

Viipuri reisu jälkke ol jo nii myähäne syks, ett mes sai laevam bäälls sokerjuurikaslastin, go viätti Merimaskuhu, Salo sokerfabriikill. Tämä jälkke mes seilasi neli raaksokerlasti Salo sokerfabriikild Kotka fabriikill, misä siit tehti fiinemppä. Laevaväel ol suur vastu, kotei 200:n donni sokerlast syksysse aikkaha stormavall Suamelahdell ollu mikkäm biän asi. Laevan täödys oll nii hyvi fyllätt ja triivatt, etei vesi päässy vähäkän gastlema sokeri. Se aikka ko mes stää sokeri seilasi, ni se verra nes säki ai falskasiva, etei makkjast ollup puutet. Marraskuu lopus, ko met tlii Halikolahtehe, ni se ol yldylit jääs. Seilauskaus ol sillk kertta lopp ja besättning sai ulosmakso. Aavräkning ol muutman duhatt markka se aikkast raha, ett hyvän diänsti mes sain sild suveld.

Kerrotast se verra muuttorseillaev Daphne myähemist vaiheist, ett alos myytti oolandereill vuade 1950 huitteis, ja ungefäär kymne vuatt se jälkke se tek haveri Lyäkim bohjasem bualell. Praakim bohja ossi o oll nähtvill näihi vuassihi saakk Liäsluadom Buda rannas. Lokalahtlainen galastaja John Rantanem bärjäs Daphnem braakist bualdiisselmuuttori. Hän montteeras muuttorin droolar Elvihi, ming hän ol itt pykänn, ja kalast viäl ussema vuade onnekkasten Daphne vanha muuttori avull.

Jälkkirjotus:

Tämä jutu o mnuum bapa Penskala Erkk kirjottann, ja se o ulosannett Vakka-Suame Sanomis helmkuu lopus vuann 1986. Daphne laevast mnää en löytänn mittäm baremppa tiatto, mutt papa o sendän däsä jutusas alokse vaihe aika nuukast säälinn. Suutais eppäill, ett Daphne o alu alkkate olluk kolmmastone skuunar, mihe o jälkkembäite lisätt muuttor.


Sinilevä jyllä

 

Hyvä ystvä,

Ny ruppe jällt tleema uutissi, ett sinilevä o näht meres ja järvis. Se o nykysi joka suvinen giussaus, ko vede lämppevät tarppeks, nii sinilevä ryähättä hullun davall. Pari aastaikka takasi mnää seilasi Jurmost Vänöhö, ja ol oikke lämmi ja melkkem bläkä keli. Aoring homott pilvettömäld taevald, ilm ol 30 ja vesi 25 graadi lämmind. Mere olis pitännk klansat kauniste sinisenäs, mutt sillk kertta se ol jämtt täynnk kellassi flaimui ja vesi ol tumma viherkäist. Välills stää sinilevä ol niim baksulttas, ett paatt melkke stoppas siihe heikos tuules. Sillo ymmärs valla hyvi, ett kui huanos höyskäs Itämeri oikke o nykyselttä.

Eletti 90-luvum bualväli, ko mep perhen gans olin Turus poikkemas. Vanheve flikk ol sillo ungefäär kahdeksa ikkäne ja nuareve flikk viide ikkäne. Ol oikke lämmind suvist aikka ja Turust takasimbäin dulles flika rupesivat tiätystengi hollama, ett het tahdoisiva menn uima, niingo mukula ain dekevä. Met topatim biili valttiä vartte Masku sandkroopeillt, taikk niingon drööteväst sanota Masku Rivierall. Flikoill ei menny montta minuutti, ko uimhapeti oliva vahetett pääll ja kirkkas sinises randvedes kävei aika plutamine. Me jäi emänän gans ranttaham bitämä vaari mukulatte lystimbidost. Men jokune aik, niim baikam bäällt tryykäs vaimihmne, ko esittel ittes ett hän on Turu Sanomatte redaktöör. Hän gysys, ett mist päin de olett, ja olek te lainkkan diatossi, ett näist Maskun groopeist o löödett sinilevä? Ei sunkka meills semsest mittän diatto ollu, eik ollu mittälai tiatto koko sinilevästäkkä, ett mitä semne onga? Redaktöör ott jongu fotograafi ja menn jäll menoijas. Sitt ko hän oll menn, niin gyll mnää yhde männyn gyljest löysim biänem baperklapu, ko anonseeratti etei vedes passais uids sillk kertta. Seoravam bäevän mek kuulin, ett flikoist ol iso fotograaf Turu Sanomis ja muutma radi jutt. Se jälkke mekki ovesi, mitä sinilevä o.

Sinilevä ei ol oikkjastas lainkka levä, ko se om baremi niingom bakteer. Stää ny vaa sanota leväks, ko se näyttä semseld. Sinilevä on davalisest kellasen daikk viherkäise färist. Syksyllk ko se kuale, ni suutta oll ett se on durkoosi sinist. Jos sinilevä joukkohon duuppa köpi, ni se ei ot lainkkan giines siihe, niingo oikki levä. Vesiklasis sinilevä nouse tiima jälkke vedem pinttaha viherkäisin drippuin. Elukoi ja mukuloi ei passa lainkkam bäästä plutama sinilevässe vettehe. Ei sinn räntt sembualest ittekkä menn, josei tykkäs saadf feeberi, taikk vatan- daikk päämbollet.

 

Sinilevä

Liinmaa linna

 

Raarik kambraati,

Nuareve flikk käve voorostas visiitillk koton viikk takasi. Hän gehus, ett meina menns suvilystill Häme linnat kattoma ja tykkä muutongi uuvotell vanhoi fästningei. Mnää sanosi, ett o meiläkkin däsä Rauma liki kesk-aikkase linna jäänökse. Me läksingi stää sitt uuvottlema Eorjoe Linnamaa Väkkärlahtehe, misä semne fästning o.

Liinmaa linna om bykätt muina saarehe, semssem baikkaha Lapi- ja Eorjoe välihin, misä ne ova laskenn merehe. Kumppaka jokki pisi ei olk kukkam bäässys salamitte seilama. Linnast käsi Ruattin guninkkall o saatt koottu taksu ja pidett vaari kaupangäynnist. Maa o noussu niim bali, ett mererand o nykysin golmesada meetterim bääs, ja fästningi ymbryst o mettä ja peltto. Jämttiste ei tiädett, kosk linna o rakenett, mutt arkkeolookis sääkrävä, ett se olis pykätt jo 1200-luvu lopull. Linna o muinan dimbratt puust ja tiilest ja siit ei ol pali mittä jälill, mutt pari keldrin grooppi o sendä viäl nähtvill. Linnan gartno on 30 kertta 42 meetteri suur neliskulmanem blaan ja stää kiärtä kaks valli. Vallitte välis o ungefäär kolm meetteri syvä vallihaut ja siit kyll näke nässist, ett paikam bääll o jongungaldane linna ollu.

Arkkeolooki ovas syynänn ja kaevann linna mäkke ainakkin vuasink 1886, 1978-79 ja 2004-05. He ova löytännp paikam bääld tiilen gappli, veitei, rautnaoloi, hoppi- ja kuparmyndei, pronssise sormukse, saviastjatten ja klasin gappli ja pali muut föry. Nokki o löytynnk kahdest kerroksest ja siit tiädetä, ett fästningis o ryähänn valuvaar pari kertta. Arkkeolooki ova näköjästäs tänä vuanakki innostunnk kähjämä mäkke. Kakongulmall, misä o muina ollu linnam borttkong, he olivak kaevannp pitkän gäikäle maat auk. Luattengulmall ol piäneve plass, misä ol kaevett iso kiviroukki framill.

Vuannk 1398 kuningatar Margareta anno oortelli, ett kaikk piänef fästningi paloteta. Toinengin darin o olemas linna lopust. Sääkrätä ett Liinmaa viimäne linnaherr olis erhetykses andann oortelli amppu upoksihi linnat päi seilava laeva. Se ei sunkka ollukka viholise alos, niingo hän uskos, vaa hänem boikas ol olluf fyärämäs tiilei linnaha. Poik kualt tappaukses ja linnaherr poltt linnas ja ittes se jälkke. Semmostakki sääkrätä, ett linnas olis kortteerann meriryävrei ja he olsiva lymyttänns suure aartte linnaha.

 

Kakongulma kaevettunas

Kaevettu maat

 

Vallihautta

Vallihautta

 

Kyltt

Kyltt


Kissambiiskajatten gaupung

 

Hyvä fänikk,

Vanheve flikk ol pari viikko takasin goton gäymälttä ensmäist kertta joulu jälkken gaikketten garantteenitte jälkke. Mef fundeerasin, ett suutais lähti kattoma vaikk Kristinangaupunkki pyhäseks lystiks. Tällk kertta suasitellangin gotomaas reissamist, ett sengim bualest se passas oikke raarist.

Me ookasi fängstiili föörpiiki aikasi pyhäaamultta päim bohjast. Pori siutte mentti aika kiaru, ja Merikarvia jälkke me näin gyldi misä luk Kristinestad – Österbotten. Me olin dull ruattingiälsellp Pohjamaall. Viäls sai hurutellp parikymmend kilomeetteri valttiät pisi ettippäi, mist poiketti vasemmallk kädell ja koht pia me olingi merelahde rannas. Lahde ylitte mentti siltta pisi ja me olingi heti tori sius keskellk kaupunkki. Me oti stamholdiks kivisen girko dorni ja topatim biili sen gartnoll. Meijä ymbrillän ol oikke fiinp puine vanh kaupung.

Met tramppasi muutman gorttli etelämbäi ja siin ol Kissambiiskajanguja. Stääki o sääkrät Suamen kaikken gappjammaks kaduks, mutt se ei kyll pid paikkatas. Se on 299 sentti levi kappjammast kohta, kon Kitukränn on 213 sentti levi kappjammast paikka. Se täyty sanno, ett Kissambiiskajanguja on Kitukrännit pali pideve. Se o neli korttli pitk, siink ko Kitukränn mene vaa yhden gorttli läpitte. Händäst mist tomnen gadumbätk sitt o saann noin glooku nimes? Ong siäll muinam biiskatt katei oikken dosisas? Ei sendäst! Kristinangaupung o vanh merikaupung ja mereld o nimiki johkandunnk kadumbätkäll. Enne muina Englani laevastos käytettin gurimbidos ruaska, misä ol yhdeksä hamppköydem bätkä ja stää sanotti yhdeksä händäseks kissaks.

Kissambiiskajangujald mek läksin dramppama rantta pisin dakas päim bohjast. Vastan dul handelsman Lebellim byting 1700-luvuld, ko o nykysi museon. Me menim borttslingast kartnoll ja ovell ol vastas nuar poik, kon dek luutsi virkka. Häm braakkas vähä huano suame, mutt taakeisas hän esittellk kaikk pytingi huane ja klaaras hyvi mitä ne ova. Alavoovingis ol köökk ja piikkatte huane. Ylävoovingis ol ussema eringaldast fiini sali ja isändväe makuukamar. Lebell ol ollu muina redarinakkin ussemas laevas ja sen tähden dalos ol pali kapteenindaului, laevamallei ja muut merild tuattu säntti. Luuts näytt viäl kaikk kartnoll olevap pytingi, ming jälkke me läksim bäin dori. Tori sius ol merimuseo, mutt ove oliva harmiloisest reeklis viäl viiko, ennengo ne olsiva auenn. Nälk rupes vaevama ja mep päätin men välills stuuvama mitseppi.

Ko mänkk ol fyllät me tramppasin dakas biilill ja styyräsi ulos kaupungist päin Carlsro huvilamuseot. Huvilast näk heti päällp päi, ett redar tääläkki on gortteerann, gon gartnoll ol ankkrei ja huvila fasuunaha ol teht ruari näkönen gorenus. Me oti muutma fotograafi pytingist ja astusi ovest sisäll. Vanha mundeeringihin gläädät luuts säälis meillk koko pytingi histuurja. Pytingi ol rakenuttann redar ja kauppneovos Alfred Carlström ittelles huvilaks 1896. Hänem bankrottis jälkke vuann 1910 huvila muutetti suvihotelliks, misä viras se ol sottihi saakk. 1960-luvull Åke Weckström ost huvila auksjoonis, ja rupes kokkoma sinnk kaikengaldast föry. Kyll stää kräässä siäll ongim bahuksem bali kaikk nurkat täynn. Luannikast niit ol tutket ja vauhkotell. Yks huane ol pyhitett merengulull ja stää mnää tuterasingi eine nuukemi.

Carlsro huvila jälkkem mep pääti ajat viäl takasin gaupunkkihin gattoma vanha puukirkko. Kiines seki ol harmiloisest, mutt me uuvottli vanhoi hautkivei ja pystei kirkon gartnoll. Rötömboja oliva juur lähtennp pesästäs, ja mes seorasin go nef freistasivas siippeijäs ja koettiva lennell ymbärs hauttuumaat. Me hyrryteltti verkalles viäl eine aikka vanha kaupunkki ettittakas ja näi vanham bohjasen dullkamari 1700-luvuld. Se jälkke me rupesi säälimä ittiän gottippäi ja olin vallan dytyväissi päevä reisuhu.

 

Kissambiiskajanguja

Kissambiiskajanguja

 

Lebellin dalom Biidermaijer sali

Lebellin dalom Biidermaijer sali

 

Carlsro huvila

Carlsro huvila

Posliingoera akknall

 

Rakka ystvä,

Josas tramppa Wanhas Raumas ni suutta oll, ettäs jääk koohottlema ussemittem bytingitte akknois olevi posliingoeri. Tehdäst nys sitt eine ferklaarinkki Staffordshirem bosliingoerist. Merimiähe niit enne muinan draijasiva Englannist tuamssiks kotoväell. Koeri kuulu pittä akknall aink kaks kapplett, mikk ovap peilkuvi toisistas. Koeratte asenost tiäs, ett misä päi mailma talo isänd kullostengi fliitos. Jos koeratte fasuunak kattliva akknast ulos, ni isänd ol merill, mutt jos koera ol käännett kattoma sisällp päi, ni isänd ol koton. Semmostakki hirvitellä, ett talon emänd olis sillt tavall andann merkei salasellf friiarilles, ett kosk passa poiket visiitill ja kosk ei.

Posliingoerist kerrota eine ruakotoinengi jutt, sill ett äijä olsivas saann niit engelsmannitte ilotaloist ikkängom bääliskaupaks, taikk kuitteks saadust pasningist. Tämä asi olis kuulemm tulluk kotopualesakki jolla aikkan diattoho ja koeri olis paiskit sen tähden dohjoks trusapäis. Kyll maar siin jottam biänd sanomistakki on dull ja asja o vissim barmendeerat isso äänehe! Sääkrätä, ett se eräm beräst merimiähe ei olis enä arvann laahat posliingoeri kottis saakk ja he olsiva viskann ne merehe. Nykyselttä josta englandlaise haminam bohjast on diättvästengi ruapatt oikke roukkjottai posliingoeri päevävaluhu.

Tämä o vähän giinlainengi jutt, näättäk posliingoeratte histuurja alka Kiinast astikk. Englandlaise merimiähe toivak Kiinast kotomaahas leijonatte näkössi Foo-koeri. Staffordshire ol 1600-luvuld alkkate suur keramiika sentraal, misä ruvettin gaikkitte muittem bosliin roinatte lisseks tekemän giinlaiste Foo-koiratte näkössi piäni pystei. 1800-luvu alus keksettin goera malliks ottak Cavalier King Charles-spanjeel, mihen guningatar Victoria ol eritotten dykästynn. Nii ol Staffordshiren goer syndynn.

Tavalisest koera ova valkossi ja niis o musti taikk ruskjoi prikui ja flaimui. Nek kaikk ova omangaldassi sen tähden, go ne o maalatt käsines lysteerfärill. Lysteer meina ohkast metallkerrost, ko suditam bosliinim bääll ja saadam bolttamallk kiines siihen 600-800 graadis. Lysteerfäri anda posliinillf fiini metalild klanssavam binna. Koeran gaolas on gulttane halspand, misä killu talutusremm. Jokku koera roikottava hamppaisas vasu, ko on däynnk kukkassi. Staffordshiren goera ova nykyselttän gorkkjas graadis, ja oikke vanha ja fiinip pysti maksava ussema sata eoro kappal. Staffordshires tehdä viäl tänä päevänäkkim bosliingoerpystei.

 

Kaks koera