Se ilmpall reis

Raari lukkja,

Asjas o semnem berä, ett siin mittmaarja aikka viimäs suve syksym bualellt tul se Kaalperi Matt, ikä jokane hyvin dunnett, mnuun dyyjö sinn Rimp-alhom birttihi, Vasikhaan doispualell. Matt ol niin govast kohinoisas, ett mnää jo luuli sill valkkja oleva housuisas, ko semmost puhti tlee hyrkkä. Mutt mitäst maar, kom bääs pirti ovest sisäll nii räyhäs koht: ”Moron Emppu, arvast mitä mnää ole fundeeraskellu ny?” ”No mitäst sit?”, meinasi mnää, vaikkan goht valla hyvi äkkäsi sill jotta Laksperin gonstei miäles oleva. ”Juu”, meinas Matt: ”Ny o asja siin dällingis kuulestas, ett ny mennä ja haeta se Andree poik poijes siäld pohjosnavald, semse ilmlaeva, taikk niingo nes stää sanovas, semse fästningin gans. Revästä Ruatin geisrild hyvä raha ja sitt kon gottin dulla, nii snääki osta ittelles aka ja rautsängy. Mutei semmost karhu ko mnuull o. No, mitäst fundeera asjast?”. ”No, men nys suahon gorvis saakk, fundeeringeines!”, räyhäsi mnää Matti. ”Luuleks snää, ett sinn nii vaa mennäm biipp lärvis. Rahoi siint tarvita ja mistäs luules saavas semsep pälsykkä, ett tarkne? Ei Pirksteeti faarilakka enä oll niit kahdeistuttavi jälill. Ja sitt nek kaikk suurep pedok ko siäll ova! Fundeerast päällk ko Järmin Gyär praakkas, ett siäll o semssi hämhäkeijäkki ikä elefandei, hyttyssi ko suuri porssai ja jumal nek kaikk konna ja mäkärjäiset tiätä mitä siäll o.” Mutt niingon tiädätt kaikk, on Kaalperi Matt semnem boik, ett ko se jotta saa kerran galvis, nii ei stää siäld pahaka ulos kiär, kruuv eik veiva. Meinas  mnuu vaa, ett koskastas tyhji mene ja sureskele. ”No, oleks stää ryjä sitt lainkka jo tehn?”, kysysi mnää sitt noi vaa niingom bualmitte leikkispitte. ”No, tleest kattoma, siälls se on Teklan gartnoll, naveton dakan täödes vortningis ja kyll mnää se sano, ett kyll pääs käändy ikä se vaa näe”, meinas Matt ja löi nyrkkis pöyttähä, ni ett meijä muari vanhat taldrikit tansas ko Sipola muar Puustliini häis. ”Samma e te, sanos ruattalaine. Loikip pääll vaa.” Ja kas niim bainamam bäin Teklan dalo.

Yht ja toist se Matt siins sitt matkallp praakkas laevastas, muten mnää semssi kerjenns suurikka kuulustlema. Harppasi vaa maandiäll ikä meijä vanh Valko, kon guuma terva hännä allp pistetti. Sitt kon Tekla naveton daap päästi, niin gyll ai siäll oliki rusting, semne eten mnää viäl ikä nähn ollu. En tiäd mist oliki saannk kaike mailma vatupassik, kompassik, krinuliini ja posetiivi. Julmast niit vaa ol siin. Matt rupes sitt siink klaarama niit prammastoi ja märsstopei. ”Mutt mistäst seilis saada?”, kysysi mnää. ”Älä hättäil”, meinas Matt, ”Mnuull o täsä just framills se Slakelperska vanh hame, ikä prännsyyn Lella kaevon dakka löys. Pistetä Limberi ruki ratta märsskoriks ja vedetän Tamlanderi saapparuajut toppihi, niingon gorpiks vaa. Kyll mnää sillon tiädä, ett päisi vissim baina niingo moottor vaa.” ”Mitäst täsä sitt kronata”, meinasi mnää, ”Lähdetä sitt vaikk koht lähdetäis, mutt niingo äskö jo sanosi, raha mnuull ei olk ko jokunem benn fölisän.” ”No, ong snuull vekslat viis markka, nii saas mnuuld vähä lissä?”, kysys Matt. ”Venttastas nyk ko mnää saam bussi framill”, meinasi mnää. Vekslasi sitt se fima, niingo ruattalaine sano, ja sai Matild pari markka. Mutt sillo siihen dul kans se Mati ämm, ja ko se näk ett raha olivak kysymykses, luul se ett pojill o meining viina hommat. Ämm karas Matin dukkahan giines ja rupes jeevlama ja haukkuman gom baha koer mnuu. Mutt ko Matt suutus, niin gyll ämm pian ginttus klaaras.”No, ann huhkit nys sitt vaa”, meinasi mnää, istusi siihe rekken go siin pohjan ol ja karasi skuuteihin gii. ”Hih! Nys se läks, sanos Lukander, ko housup putos”, kiljas Matt ja sillo se rusting paino kans ilmoihi, ni ett yks präiskäys vaa.

Eik einem bitkä ko olttin Käkelän gatom bäällk koko hökötyksen gans, ja Matt klummas viäl nii hulluste, ett meinas valla väkisi faartisas lenttäp papplan gorsteenist sisäll. Mnää sai sendä onneks kroippeihin giines ennengom butos, mutt kyll nokk ol jo nii noes ikä Ruusvallillk kon dervapytty putos. Onnelisest siit sendäm boijes päästi ja ko mep paino yli Sau- ja Papihaka, ni ei muutko sau vaan druiskus konsvärkeist. Mutt sitt rupes ploossama oikke friskist, ni etei enä ollenga uskalett ettippäi mennäkkä. Naru ja värkik katkesiva ja koko meijä resanuuttin lens Taiplen girkon dorni nokka, ja jäi ko jäiki siihe, vaikk mek kylläkkin goetettin goko posken gans töytät tiähes stää. Hulluiks tliivat taiplelaisek ko ne aamust meijäk kirkon dorni nokas killumas näkivä. Lukkar hyppäs, ämm hännäs, uuniluut kooras ni ett heng kurkus ol. Luuliva näättäk, ett paholaine itt istuskle kirkon dorni nokas. Matt sitt sendä viimä huus, ett tulkkan helkkris jelppama meit tiähes tääld, nii jo huamattiva etei siin sendä niin govi suurt hättä ollukka. Lukkar tul ja avas kirko luuku, met tlii alas ja ennengo ol kulunnk 24 tiima ni me olin daas Teklan gartnoll. Andree jäi auttamatt, mutt niingon guulitt ei se ollu meijä syyn. Ei maar ollukka. Taiplelaiset taas olivap pitänns sengi seittmäk kundkokkoukses se hökötyksen tähde. Tuul se siäld viimä ol korjannt tiähes. Ja jos eppäilett, eten mnää tott puhu, nii menkkä itt kysymän taiplelaisild, nii saatt kuull, etei Taiples ikä viäl kirkko ol ollukka. Saa nähd jos koskan dleeka!

Jälkkirjotus: Tämä lystelise jutu alkkirjotuksen o Eemeli P, ja se o ulosannett turklaises Uusi Aura nimises aviisis 21. päev kesäkuut aastaikka 1903. Jutt on girjotett ehtall Rauman giälell, ja mnää olen stää tapan jälkke eine ändränn. Muinan dämse lystelise jutup pruukkasiva ollf framill ussemasakki aviisis, ja niit lainatti aviisist toissehe luppa kysymätt. Mnää en ol tätä juttu löytänn muuhald kon dost turklaisest aviisist, vaikk suutta ol, ett se o jossan doisesakki aviisis ulosannett. Vaikk tämä jutu sangaritte Embu ja Mati reis ongi jämtt miälkuvitust, ni Salomon Andree, ko he läksiväp pärjämä ol todestakki ilmpallottem bioneer Ruattis. Andree ott kahden gambraatin gans stamholdiks pohjosnava 11. heinguut vuannk 1897. He jäiväs sill reisull, mutt heijä viimänen gortteeris löödys 33 vuatt myähemi, 400 kilomeetterim bääst Huippvuarild koillissehe, mist he oliva lähtenn reissuhu.

Salomon Andree ja häne ilmpallos

Lonsimäen giikartornis

Kyll tääld tarvittis pääst jo poijes,
sanos filur varkkall.
O liiam bali upra,
eik kukkan goska jelppa.
Pisnismiähe ryyppä mnuu viini.
Pruukkaja mulja mnuu maa.
Ei meina mikkäm byssyt träkis.
Kukka ei san halastu sana.
Hei, hei

Ei passa liikka murhettu,
ryävär paohas ystvälisest.
Mailmas om bali ihmssi,
kon tunde, ett eläm o vits.
Mutt snää ja mnää kyll tiädä se,
etei asi jämtt niingä ol,
Ei ny viiteis enä lärvitell,
o jo ehto myähä.
Hei, hei.

Lonsimäen giikartornis
äijäs siälls syynäväk,
ko mamsellit tramppa kengisäs
ja piikap paljangonde.
Jossa haminam bualell
villkatt mouru ai joukko.
Kaks skuunari tlee möljähä,
ja tuul ruppe ploossama.
Hei, hei.

Lonsimäen giikartornis.
Lonsimäen giikartornis.

Tämä ”All Along the Watchtower” veisu o alu alkkate skriivann ammeriikkalainem Bob Dylan, taikk Robert Zimmerman, niingo häne oikki nimes kuulu. Veis ulosannetti aastaikka 1967 ja usseman daitteilija on dehn siit se jälkke oman dulkina. Kaikken guulusimman dulkina veisust o värkänn Jimi Hendrix vuann 1968, ja se o niin gorkkjas kraadis, ett ihmse ussemite luulevakki, ett veisundekki o Hendrix.

Pitki pellavi…

Arvosa lukkja,

Laskjaise fiiramine alka jo tänäp, mutt ens viikkon diista o vast se oikke lailne laskjaispäev. Tämä viikk o ollut tavalisen gylm, mutt ny loppviikkost o valla fiini talvist ilma, ett sem bualest ränttä lähti ulos paserullt, taikk mäkkehe ny jo. Kyll mnuuld jää nykyselttä mäes lujumise välihi, mutt mukulan stää tehti niin gauvan go housumbersust vaan gest, taikk tul jämtt nokipimi. Vanhan dava jälkke mäes kuulus huutta, ett pitki pellavi, fiinei hambui, juurikkai ko nurkambäit ja naorei kon daltriikei.

Toisnas mukula kesknäs taikk heijä isäs pykäsivä napakelka jääm bääll, ja sen gans mentti ymbärs niim bahuksest, ett pää ol sekasin go Haminan gaupung. Nek kom duuppasiva napakelkkaha faartti koetivas saads sen giappuma semmost haittaralla ja hööki, ett kyytis oleva puttois poijes siit. Sitt ko kelkas oleva lens kolopperä hankkehe, ni alko aika krihitys, ja yks duuppajist pääs voorostas kelkottlema. Se ol kyll nii lystelist homma, ett usseman diima siinäkki men nii ett huratt.

Laskjaissen traditsuuneihin guulu tiätystengin gelkottelu lisseks mittsepi fyllämine. Enne muina laskjaisest o alkannp paastoaik, ko on gestänns seittmä viikko ainp pääsjäisse astikk. Paasto aikan ei syätty lainkka liharuakki, ett sen tähde laskjaisen om bämbätt mako täyttöhö rasvast portsuuni, ja papusoppahan dällätti runssaste liha ja fläski joukkoho. Uskotti, ett mitä enemä fläsk tiukus suupiälist, nii stää paremi lehmä lypsesivä ja sia lihosiva. Keitetys siambää ja sorkas syätti sormines, ja sormei ei saannp pyhkett taikk nuallp puhtaks, etei saanns suvells sirpist haavoi sormeihis. Kaike mailma herkuk kuulusivak kans laskjaisse, niingo nykysingi. Pulla mihe o flätät kretavahto ja mansikassyltty välihin, dlii Suamehe 1800-luvull Ruattim bualeld.

Enne aikkam bääsjäine o ollut vaimihmsten dyä juhl, mihe he lopetivap pellavatte, hampputte ja villatten gehrämise langaks. Laskjaisen ei ehtopäiväll saannt tehd muutonga mittä, ett kaikk vuaden dyä olsiva luanistan raarist ettippäi. Saunaha täödys mennp päeväll, ja siäll ei saanns sanno halastu sana. Nykyselttäm bääsjäine on galaas, ko sanota hyvästip pimjällt talvell ja ruveta vartoman gevätt.


Riivatt pannkakk


Raarik kambraati,

Mnää ole muina ostanns semsen girjan go ”Laitla muarin köökist”, ja siihe on goott kaikengaldassi vanhoi räättresähtei Läns-Suamest. Resähtei kirjas o runssa viiskymmend, ett niis piissap pruuvamist vaikk vuade jokattell viikkoll. Mnää tutkesi ja tuterasi aikan resähtei ja meinasi, ett suutais alotta josta englast ransuunist. Riivatt pannkakk näytt semseld ja se ollup passelist endse Rauma maaseorkunna viralinem berineruak. Nykyselttäm Pyhärand on gyll ominnp perunast tehdym bannkako omaks perineruakses. Enne muina riivattu pannkakko on deht usse markkimbäevin, ett ihmse ovas saanns stää syädäkses, ko ovat tullk kottihi. Kyll mar nämä jaarituksep piissavat tähä alkkus, ett mennäst nys siihem bannkakko ja sen dekemisse.

Ensmäitteks mnää tälläsi kaikk uuni vastuksep pääll ja kiärsin gnappulast lämmö ungefäär kahtesattan graadihi. Sitt mnää otin gymne isso peruna ja pesi ja kuaresi ne. Se ol viäl huakkja souvi, mutt sitt nep perunat täödys riivatt fiini riivraodan gans, ja siin oliki aika homm. Pualen diima siin huratt, ennengon gaikk peruna oliva riivattuns skoolim bohjall. Riivamise jälkkem berunmoso flätätä handuuki sisäll ja siit rutisteta erinäs kaikk liäm, go vaa irtto. Perunmoso flätätän dakas skooli ja joukkohon geritellä yks litra riaska, golmk kanamuna, pualtoist desi vehnjaohoi, viiskymmend gramma voit ja lisseks teelusikaline suala ja sokeri. Uunimbellim bohi fuarata leevimbaperill, ja kandrata smeett siihe. Aikka o menn jo kolm vartti siit, ko mnää laito uunim bääl, ett se o sem bualest sääkriste lämmi.

Ny ei muut kom bell uunihi ja vartoma, ett pannkakk kypsendy. Laitla muar ei ollup pistänn resähtihis mittälai lämppö ja aikka, kosk pannkakk olis reedas. Netis yhdellp pladills sääkrätti, ett se o sitt valmis kom bind on gaunin gellaseruski. Mnää auningoisi, ett kyll mar se pualen diimam bääst suutais oll valmis, mutei kyll ollu! Siink kohta kakos ol vaam bari isso kupla, ja mnää avasi se verra uuniluukku, ett tökkäsi nep puhk kaffelin gans. Mnää fundeerasi, ett kyll maar se sendän golme varti jälkke olis valmis, mutei mittä, smeett ol viäläkki vaam brotika näköst. Odottava aik om bitk, mutt viidengymne minuuti jälkkem bannkakk alko pelli syrjist alkkaten gellastuma. Tiima jälkkem bannkakk ol jo yldylitt kellaseruski ja mnää nosti se hellam bäällt tekkendymä. Tott maar stää pannkakko täödys oites ruvet klääppimä, ja mnää koeti leikat piänd gappald maistjaisiks. Pannkakk ol pehmjä, eik pysynns se vertta kaffelis, ett stää olis saann lappjoittu taldriikill. -Kyll mar se sendän gypset o? No, anda ol pualen diima ja pruuvatast uudeman gerra.

Mnää em muist, ett olsi ikän riivattu pannkakko syänn vanhastas, mutt suutta ol, ett mamm o stää joskus tehnykki. Ny oliki miälengiindost maista, ett mimmost se oikke olle? Mnää kyll eine eppäili edeltkätt, ett mahtak se mittä merkilise makust ollk, ko en itt niin gauhjast mistäm berumbiirakkoistakkan dykkä. Runssam bualen diima jälkkem bannkakk ol jähtynn ja stää ol jo huakki leikat. Mnää flättäsi gapplen taldriikill ja kaasi riaska klassihi. -Hmm… jaa, ei tämä ol lainkka hullumppa, vaikk ongi omatekost, taikk sen tähde se sitt ongi nii hyvä! Pannkakk on davalise hyvä ja peruna makku ei oikke huamattekka. Maku o aika tavalls samalainen, go vehnjaohoist tehdys pannkakosakki. Kyll riivatum bannkakon dekemine vaa hyvi luanas, ja stää passa tehdt toisengin gerra.


Yks nimipäev visiitt


Morjens systri ja pruuri,

Tämä asi ko mnää ny juttle, tapadus siihe aikkahan gon Dyyklä Frett ol juur päässyt telekrafistiks. Hänell osas sitt viäl olls semne onn, ett pääs koht reviisoriks naapurkaupunkkihi. Mek kuulin dääll, ett hänell o siällk kaikim buali lysti olo, ja ett hän olis siälls saann melkke vaikk ming flika omakses. Ja kyll hän olikin gomjas poik. No nii, se ol kyll hyvä hänell, mutt meillt täällk kotonp pakkas väliste vähä ikäv, ja se se ol ko sai meijän dämä reisun dekemän, go nyk kuulett.

Se ol yks kaunis päev sinä vuann heinguus, kom Billeriinin Galle, se lystpoik, niingo muistatt, tul mnuun dyyjön ja meinas, ett kummost olis jos mennäis täst reviisorin dyyjö sanoma hyvä päevä, ja samas niingom biänell visiitillk kans. Kalle ol jo ottann reedam bääll, ett valkkipaatt lähte sinnp päi aamuste aikasi. -Mitäst täst. Mnää suastusin goht häne meininkkeihis ja nii ol asi päätett. Niingo sanott läks valkkipaatt hyvi aikasi aamust ja em mes sitt uskaldann enä maatakka mennp, pantti vaam barema roitip pääll ja painetti haminaha. Valkkipaatin gapteen osas kävells siinp prykill ja tuns meijäk koht, ko me oli hänen gansas vanhoi tutui. Hän käsk meijäs sisäll ja lystist aik kuluski, ko se kapteen ol kans aika vekkul. Ei aikkakan gon gell ol kuus aamuste, ja laev sen gaupungi rannas misä Frett ol reviisorin. Niingo vissi ymmärätt, oli me aika tavall hyvällp päällk ko ranttaham bäästi.

Ko ol nii aikkane, nii sen tähde em me menny juur stää päät Fretun dyyjön, gon gäveltti vähä ymbärs ja kateltti, ja nii met tliin dorill. Sillo osas juur ollt toripäev. Yhde äijän gerruill ol piäni porssai myyd. Kon Galle ne huamas, meinas hän ett kummost olis jos ostais reviisorill hiuka eväst tuljaisiks, ja eik se olis komjast ko viädäis tost vähä fläski. Se asjam bääll mnää noikkasin goht, ko hän sitt viäl meinas, ett elävän se viädä. Ja kaupp ol pian deht ja säkk saattin gaupambäälist ja siihem banttin gaks porsast. -Snää saat tullt tota säkki kandama, sanosi mnää talombojall. -Ei mittä ylppeytt, sanos Kalle. -Jos snää ole liian gorkki herr säkki kandama, niin gyll mnää vaan ganna. Ja samas häm baiskas säki selkkähäs niin govallf faartill, ett porssa siit peljästyksest pitiväs suus kii.

Sitt me yhdeld ämmäld kysysi, ett misä tääll asu se reviisor Tyyklä? Hän diäs se ja näytt meill yht komjast talo, ja sanos ett siin asu toises trapus. Kom bäästin gartnolls, sanos Kalle ett kyll kaiket se viäl makka, mutt meinas sitt mnuu, ett menest nys snää edell ylös, ni mnää tleen däällt snuum beräsäs. Jos nuap pahuksem borssa ny vaam bidäisivä vähä aja suus kiine, ett päästäis Fretun dyyjö. Ja kyll nes sendän davalise visust olivakki, vaikk saiva usseman gova kolaust. Fretu oves ol nimikortt, ja siin osas sitt viäl oll avans suull, ja nii mep painsi oites sisäll. Frett makas viäl oikke makkjas unes, mutt kyll sitt peljästys kovast ja nous istuma ja silmä menivä väärim bualim bääs, ko huamas ett vanhoi tutui kotopualest tul niin govan golinan gans sisäll.

­-Morjens pruur, sanos Kalle ja heitt säkkis laattjall nii ett kirkunk kuulus, ja rupes siälls säkis olema aika möyhy muutongi. -Morjens, morjens vaa, sanosi mnääki ennengo Frett kerkes mittäm buhuma. -Met tlii vähä niingo helspoo, ja o meining syäds suurust snuun dykönäs. -Nii oikke, sanos Kalle, ja meill o jo ruakka stää varte fölisäkki. Siins samas hän avo säki suu ja kääns se alassuite, ni ett porssas saiva vähä friiheitti. Mutt kyll nes siit tykkäsiväkki, ne rupesivak kirkuma ja karama nii riivatust ymbärs laattja. Mutt sillo reviisor ol yhdell hyppäyksellk kimmattann ylös sängystäs keskell laatja ja huus: -Olettak te hullui, kell o vast seittmä ja tet tleett tomsell elämäll ihmste huaneihi. Tosa kamaris makka itt handelsmann ja tosa viäres häne frööknäs, ja mitä täst nyt tlee oikke?

Hän gattokkast, ol joutunn asuma yhde vanha rikkambualse handelsmannin dyyjö, ja sill osas oll nuar ja nätt flikk. Mutt me oli lystillp pääll, eik oltt mistän diätvännäs, ko naoretti vaa. Sitt vast oikke hauska tul ko Frett rupes niit porssai kii koettama, mutt kyll ne oliva nii ymbyrkäissi, etei se ollu huakkjat. Juur ko hän meinas saadt toisen gii, nii sillo hän gaadus nokilles, kaas pöödä ja vet tuuki ja karafiini alas laattjall. Klasi menivät tuhaneks nuuskuks ja aika helinä ol. Sillo aukes handelsmannin gamari ovi ja se korkki herr tul kynnyksells seisoma nenäklasip pääs, moronjakk yll ja toffli jalas. Ko hän siins seisos nii lihavan go hän ol, jäi siihe ovehe sendä johonkkis paikkaha semne rako, ett se pahemas hädäs ollup porsas pääs siit pakkohon gamarim bualell. Tua möhömahane herr ol vähän gankkjambualne liikkeisäs ja ennengo hän gerkes hyvälisest käändämä ittiäs, ol porsas jo siäld pualeld töytännf frööknän gamari ove auk ja painanns sinns sisäll.

Siäld frööknän gamarist rupes kuuluman gahdelaist kirkumist, ja rupes handelsmann niingo Fretuki molkauttlema meijäm bäälen jokseski kamalast. Sitt se vanh herr men avama frööknän gamari ove, meinas kai niingo auttama mennf flikkatas. Sillo se porsas tul jälle siäld niin gamala faartti ulos, ja tul siäld se fölis jotta muutakki. Nii, se porsas ol seonn handelsmanni frööknän grinuliinihin, go siihe aikka naisväki pruukkas semssi. Siin mnääki rupesi jo meinama, ett mitä täst nyt tlee ja koeti ottas se riivatu elävän gii, mutt en saann muutkon grinuliin jäi keskell laattja. Sitt mnää avo ove ulos, ja siit se eväsliha men kahdes osas trapuill, nii ett krapis vaa. Se toinen, gattokast, ol se aja ollu juur hilja Fretu sängy all, mutt kyll nyt toisem beräs pääs. Siin mes sitt seisosi jokseski flaatteinp poikin ja itt handelsmann ol kans nii otett, etei saanns sana suustas. Ja mnuu miälen dek jo lähti karkkuhu.

Mutt sitt Kalle, ko aink kaikk hoksas paremi, rupes pyytämä handelsmannild antteks ja ko se kuul, ett me ole Fretu hyvi tutui, rupes se viime naorama oikke sydämem bohjast ja käsk meijä menns salim bualell. Sinnt tul vähä ajam beräst hän itekki ja Frett kans, ko oliva ens kerjenn ittes vaatettama. Ja nii sitt peräldäkkin gäve, ett suurust saatti syädf Fretun gans yhdes ja se vanh herr oli aika lysteline setä meijä joukosan. Hän ol, kattokkast, leskmiäs ja tykkäs nuarte joukos oll. Mutt fröökyn ei koko aikan meill näyttänn ittiäs, vaikk itt handelsmannikin gäve händ lepyttämäs.

Jälkkirjotus:

Tämä jutt o alu alkkate ulosannett Markkin-Matt nimises aviisis, ko ol trykätt eritotte Rauma syysmarkknoi varte vuann 1905. Jutu on girjottann Rauman giälell nimimerkk Kössi. Mnää ole jällt tapan jälkke yhde einen däksti ändränn ja tällännp pehmjäk konsonandi lailssim baikoihi.