Arvosa lukkja,
Siit on neljätkymmend aastaikka takasin, gon dohtor päät otta ittelles pasurpoja. Heill ol sillo jo piikflikoi, ja ol semnem bohilaine Anna, ko ol vähä pahailkkenem buheisas, ja sitt ol Mäkelä Maiju, kom bit tohtrim bikkasist vaari. Mutt pasurpoikka ei heill ollu viäl, ja nys semnem bäätetti otta. Nii händ, semnem boik nys sitt otetti. Se ol siihe aikkan, go se flunssa repes mailmas ihmssi kiussama. Kattokkast ei semmost tautti ennem bruukattu saerasta, mutt nys stää ruvetti oikken droikas oleman gippjöi. Melkke jokane ihmne makas pitkänäs polstris all, ja pää ol niingo se olis oll mones kapples ja ruumis väris ko langvyht ja tavalise lämmin gans kropp ol.
Tohtor asus siihe aikkam Patolan dalos vastpäät kalatorin gaivo. Kartnoll ol ai sillo heossi täynn, niit ol Loimald, Huittisist ja ai Vamblast saakk. Ja kyll tohtor sillom bali raha tianas, ko hän sai ai yhde marka jokasest kippjäst. Mutei tohtor kaikki niit kippjöit syynänn, muttko sanos vaa niill, ett mitä tänns semsen taodin tähden dleet, ottakkak kiina ja viina, siins sen taodin dropi ova. Sillaill oikken dohtor sanos. Jongu ajam bääst tul Kropla Vikukin dohtrin dyyjö ja pyys kans jotta. Mutt tohtor ko Viku hyvin duns, sanos, ett menkkäst ny Viku kottihi ja pysykkä siäll. Viku ol jo siink kunnos, etei hän hualinn mittän dohtrim buheist, muttkon drallittel oma nuattias ja sanos, ett eiköst tohtor mnuulls sitt mittä annakka. ”En sunkka, menkkä ny vaa, ja vähä sassist sittekki.” ”No mitäst täst”, puhel Viku ja tek tyät käsketty. Ja mnää luule, ett tohtor hyvi se huamas se, ett Viku ol ottann viina ja kiina ennengo hän dohtrin dyyjön dliika.
Seoravanp päevänp pualembäevä aikkahan dohtri frou huus mnuu nii, ett koko talo kaikus vaa. Mnää olim buuvajas nyppimäs yht linttu, kon dohtor ol ambonn Isoldmettäld ja kraapesim baraikka kruutti se vattast poijes, ko mnää luuli, ett se mädänty siit paikast ensmäitteks. ”Kyll mnää tlee”, huusi mnää ja karasi se lind kädes puuvaja ovehe. Tohtor ol kööki oves ja sanos mnuull, ett nyp panna heone ette ja lähdetä ajelema. ”Niin, gyll paras ongi, sill mnää luule, ett tämä lind o jo mädäntynnk, kosk se o jo niim behmiki, etei koos tahdp pyssy.” Nii händ, tohtrill ol heonen gans. Se ol lyhyv ja paks ja tavalise nätt, mutt nii saastasem bahangurene. Se pur, potkes ja tek kaikk mitä se vaa osas, mutei se pali mittä osannukka. Ja mnuum bit stää nys sitt opettama. Mutt kyll mar se jokane ymmärtä, kui raumlainen gakar heost opetta, kotei ittekkä mittä oss.
Odottakast, ni mnää juttlen deillk kumne reis siit meijä matkastan dul. Me läksi Haapsaarehe maistrin dyyjön galaaseill, em mnää sendä, mnää menin gyyttihi vaa. Mnää toi heosen dallist ulos siihe seinä viärehe. Seinäs ol suur rengas ja siihe mnää vedi heose nokast kii, nii ett tuski silmä mahdusiva enä seinä ja pää välihi. Sitt mnää vedi ratta heosem berän, gattokkast, ei stää heost pandukka rattatte ette niingo muu heose, muttkon gerrup pantti heosem berä. Ko mnää se heosen gans siinp pelasi, niin gaikk maalaisek kon dohtrill olivak, kokkonusiva mnuu ymbrillen gattoma ja ihmettlemä. Sillo mnuu pist harmiks, mutt mikä siins sitt autt. Ihmelinem barsell se tohtri heone oliki ja kyll siink kattlemist piisas, piisas oikke. Ja ko mnää viäl olin davalise surkki kaikis heosvärkkette asjois.
Kon gaikk ol reedas, ni sitt lähdetti ulos Patolam bortist. Mennes ei siins sitt sem bahemppa tapattunn, mutt tulles kyll kaksingertasest. Ko mes sitt oli ollu Haapsaares mond tiima, ni mes siink keskells syysyät lähdetti Rauma kohdem bainama. Lahde Vilkk nukus jo, eik Kroplanga Vikun dorpa akknas enä valkkja ollu. Tohtor ajo verkast hyrrytyst ettippäi ja puhel hulluijas. Ko siins sitt istutti ja juteltti, niin dultti viimäm Brunvikin dorpa dyyjön, go niit krääslöökei siin akkna allk kasoi. Juur siinp paikas meijä heosen läks kulkema oma reittiäs. Se men rattaines päines sen gorkkjan galljom bäällk, ko o siin. ”Mihin durkasem baikkaha me ny oikke mennä”, sanos tohtor, kom bihlava oksa löiväp päi nokka. Mutt mittä muut ei hän gerjenns sanoman, go ratta menivä väärimbuali ja me lensin guraprunnihi, niingo yks tuaksaus. Aisa menivä yli heose, ni ett ne oliva ny molemas samallp pualell heost, ja em mnää tiäd kuis se heone siinp pimjäs ittes kääns, ko heose händ ol ai siinp paikas aisatte raos, ko ennem bää ol ollu. Eng mnää stää heosem bäät mistä löytänn, vaikk kui olsi hakennk, ko händ tul ai vaa mnuun gätten. Viimätteks mnää fundeerasi nii, ett kyl mar tohtor sem bää sitt löysikin, gosk me läksi jällp pia menemä ettippäi. Kovast tohtri tua kaatuminen gismitt, kosk hän ain duanduastakki sanos heoselles jotta: ”Oles snää sendän gahko, kotes ymmär kulkki pitki siljä tiät. Snää tarvittisik komppassi niingo Valundi Vilkk, kom bitki Mälingän danhva kulk.”
Pia siins sitt tulttingin gaupunkkihi ja menttim Patolam bortist sisäll. Mutei ol aikkaka, ennengon dohtri frou seiso meijä viäresän kartnoll ja sanos: ”Ol mar hyvä, ettäs tliitt viäl kotti. Mnää ole niin gamalast koko yässem beljänn, ett jos se kooho heone viä teijä viäl mettähä.” ”Mihi mettähä heone viä, kon gaks selvä miäst rattaill o?” kysys tohtor. Mnää meinasi juur ruvet froualls selittämän gui meijän gävei, mutt sillon dohtor sanos:” Kyll tua meijä heone yks haper on, go ei viitt se vertta ettehes katellk, ko mene suarapäät ylös korkkjan galljom bääll.” Olsitt sillo nähn kui frou peljästys. Se ei tahtonns saad sana ulos suustas. ”Kaljoll…. kui mihin galjoll? Kuis snää sanosi?” ”Älä mittäm buh. Ei sunkka niist kaikist lystreisuist snuull nii jämttei klaarningei annet”, tohtor naoro hirnautt ja vilkautt silmä mnuull. ”Jumal siunakko”, huakkal frou, ”Kyll vaan guras olett, misä olett oikke mahtannk käödäkkä?” ”Kattomas joko Brunviikin grääslöökik kukostava”, vastas tohtor. ”Pahukse junkkrik, ko jätätt mnuun dännp pelkkämähä yässeks.” Kyll frou sillk kertta fundeeramist sai juur tarppekses. Jaa a, kyll siin vaa fundeeramist ongi.
Mnää pisti heosen dallihi ja meni andama sill ruakka. Mutt voi turkane, mitä se heone tek? Se rutist mnuum bäim bilttoseinähä nii, ett rustose luu oikken grapisiva mnuu seljäsän. Sillaill oikke siins sitt kävei, ett mnää meinasi mistat hengen siällt tallis. Mutt mitä sills sitt väli olis oll? Kyll mar tohtor mnuun barandann olis? Sill mnää muista valla hyvi, ett Savila isänd kon dohtrin duns, niingo viis sormetas, sanos mnuullk kerra, ett tua tohtor o semne miäs, ett paranda kaikk eorjokilaisekkin, go muistava vaan dapplukse jälkken tuad pää samoill rattaill Raumallk, ko muungin gropa. Ja kyll mnää se valla hyvi uskosi, sillt tohtor ol kerra mnuu jalkanikkim barandann. Kattokkast asi ol nii, ett ne rupesiva ai syksylls siin Mikombäevän gorvis syhymä ja polttama niingo valus olis ollk, ko ne oliva mukulan olles paleldunn. Mnuum bit karaman diimkaupall lumihanges ja smörjämä niit piiköljyllk, kalamaksöljyll ja muill rasvoill, mutei ne siit paremmaks tullu. Kerran dohtor sanos mnuull: ”Pant terva villasse sukkaha ja pid niit siin, niin gyll nes siit paraneva.” Mnää tei nii ja koht ne lakkasivas syhymäst, eik niit ols se jälkkehe enä darvinnt tervat eik smörjät. Ja ai ne ova olls semsek ko muittengim baleldunnu jala, vähän gylmä ja hikise.
Jälkkirjotus: Tämä jutt o ulosannett rupriikillk ”ko mnää oli tohtrill pasurpoikan” 1. päev elokuut aastaikka 1925 Maailma nimises aviisis. Jutu allkkirjotuksen o Jalmari Valpio. Jalmar ol syndynn Raumall vuannk 1875 ja kual Raumall vuann 1960, 84 vuade ikkäsen. Jalmari nimi ol alu alkkatte Frans Hjalmar Cederman, mutt hän vahett nimes suamengiäliseks aastaikka 1906. Jalmarist tul opettaja vuann 1900 ja ol ens alkkuhu opettajan Rengos, Pyhärannas ja Nokiall. Raumall hän alott siminaari opettajan vuann 1911 ja ol vuadest 1920 yliopettajan pangsuunihis saakk vuattehe 1945. Jalmar sai koulneovoksen graadi aastaikka 1948. Hän ol Suamem bartiopoikkatte Satakunnam biirjohtaja vuadest 1930 vuattehe 1952.
Patolan dohtor ol Axel Gustaf Domander, ko ol syndynnk 25. päev syyskuut vuannk 1848 Vanajall. Hän dul Raumallk kaupungin dohtriks aastaikka 1880. Domander ol Rauman gaupungi valdustosakki muutma vuade, mutt eros siit ja muist luattamustoimeistas kivuloisuden tähde. Tohtrin doime hän joodus lopettama aastaikka 1888, ja häne seorajaks tul Hj. Nordling. Domander kual kova rindtauttihi 8. päev helmkuut vuann 1889, neljängymne vuade ikkäsen.
Patolan dalo Kalatorin gulmas
PREIVEI RAUMALD 